Kehitä talousosaamistasi strategiseksi voimavaraksi 

Taloushallinnon kyky tuottaa olennaista ja oikea-aikaista tietoa liiketoiminnan päätöksenteon tueksi on kriittinen menestystekijä jokaiselle organisaatiolle. Talousfunktion keskeiseksi tehtäväksi onkin yhä enemmän muodostunut talouden perustoimintojen tehokkaan toteuttamisen  lisäksi toimiminen johtoa tukevana  strategisena kumppanina. Samalla liiketoiminnan johtajien on välttämätöntä osata tulkita ja hyödyntää talousinformaatiota organisaation liiketoiminnan kokonaisvaltaisessa johtamisessa.

Aalto EE tarjoaa laaja-alaisia talouden ja rahoituksen koulutuksia organisaation kaikille tasoille ja erilaisiin tarpeisiin. Autamme sekä organisaatioita että yksittäisiä asiantuntijoita kehittämään syvällistä talouden ja rahoituksen osaamistaan. Vahvistamme niitä keskeisiä valmiuksia, joilla voit talousammattilaisena tukea liiketoimintaa entistä tehokkaammin organisaation strategisten tavoitteiden saavuttamisessa.

Ohjelmissamme paneudutaan muun muassa liiketoimintaymmärryksen syventämiseen, digitalisaation, data-analytiikan ja tekoälyn tarjoamiin uusiin mahdollisuuksiin sekä vaikuttavan viestinnän ja tiedon visualisoinnin työkaluihin. Osallistumalla taloushallinnon koulutuksiimme vahvistat omaa vaikuttavuuttasi liiketoiminnan strategisena partnerina. 

Määritä hakuehdot

Näytä lisää ()

Näytä lisää ()

Näytä lisää ()

Hinta

Näytä lisää ()

Näytä lisää ()


Löytyi koulutusta
CEFA 1 Examination Day 7.11.2025

7.11.2025

Lähiopetus

Helsinki

Englanti

CEFA 1 Examination Day kattaa CEFA 1 -moduulin aiheet: Financial Accounting and Statement Analysis, Equity Valuation and Analysis and Corporate Finance

200 € (+alv)

Lue lisää
CEFA 2 Examination Day 16.1.2026

16.1.2026

Lähiopetus

Helsinki

Englanti

CEFA 2 Examination Day kattaa CEFA 2 -moduulin aiheet: Fixed Income Valuation and Analysis, Economics

200 € (+alv)

Lue lisää
CEFA (by EFFAS) 3 Examination Day 20.3.2026

20.3.2026

Lähiopetus

Helsinki

Englanti

CEFA (by EFFAS) 3 Examination Day kattaa moduulin 3 aiheet: Derivative Valuation and Analysis, Portfolio Management

200 € (+alv)

Lue lisää
Tehokas hallitustyö finanssialalla

6.–7.5. ja 4.6.2026

Aalto-yliopisto Töölö, Helsinki

Suomi

Hallituksen jäsenille suunnatussa koulutuksessa kehität valmiuksiasi toimia finanssiyhtiön hallituksessa riskienhallinnan johtamisen näkökulmasta. Perehdyt finanssialan vaatimusten erityispiirteisiin ja toimialan valvontaan.

3 900 € (+ alv) 3 450 € (+ alv)

3 900 € (+ alv)

Lue lisää
Aalto CFO Program

19.5.–21.8.2026

Lähiopetus

Aalto-yliopisto Töölö, Helsinki

Englanti

Talousjohtajille suunnattu koulutus vahvistaa talousjohdon roolia strategisena ja vaikuttavana yritysjohdon kumppanina. Se tarjoaa uusia näkökulmia liiketoimintaympäristön ja talousfunktion digitalisoitumisen kehitykseen.

7 500 € (+ alv) 6 800 € (+ alv)

7 500 € (+ alv)

Lue lisää
CEFA (by EFFAS) 4 Examination Day 22.5.2026

22.5.2026

Lähiopetus

Helsinki

Englanti

CEFA (by EFFAS) 4 Examination Day kattaa moduulin 4 aiheet: European Regulation, Ethics, and National Specific Components

200 € (+alv)

Lue lisää
Venture Capital & Private Equity

26.–28.5.2026

Lähiopetus

Aalto-yliopisto Töölö, Helsinki

Englanti

Venture Capital & Private Equity -koulutusohjelma tehostaa pääomasijoituksissa onnistumista, kasvattaen osaamista keskeisissä pääomasijoittamiseen kytkeytyvissä teemoissa. Ohjelmasta hyötyvät erityisesti pääoma- ja enkelisijoittajat,...

4 650 € (+ alv) 4 350 € (+ alv)

4 650 € (+ alv)

Lue lisää
Business Controller liiketoiminnan strategisena kumppanina

22.9.–26.11.2026

Lähiopetus

Aalto-yliopisto Töölö, Helsinki

Suomi

Koulutuksesta saat välineitä kehittää sekä omaa osaamistasi ja työrooliasi Controllerina että organisaatiosi toimintatapoja ja käytänteitä. Ytimessä on johdon sparraajan rooli liiketoiminnan ohjaamisessa ja tulevaisuuden suunnan...

5 600 € (+ alv) 5100 € (+alv)

5 600 € (+ alv)

Lue lisää
Riskienhallinta ja compliance finanssialalla

23.9.–11.11.2026

Aalto-yliopisto, Espoo

Suomi

Koulutuksessa opit riskienhallinnan ja compliance‑toiminnan keskeiset viitekehykset, eettiset kysymykset sekä finanssialaa ohjaavan lainsäädännön. Saat konkreettisia työkaluja compliance‑toiminnan kehittämiseen ja tehostamiseen.

3 400 € (+ alv) 3 100 € (+alv)

3 400 € (+ alv)

Lue lisää
Certified European Financial Analyst (CEFA) by EFFAS

28.9.2026 - Toukokuu 2027

Lähiopetus

Aalto-yliopisto Töölö, Helsinki

Englanti

Koulutus antaa kattavan ja laaja-alaisen osaamisen tehdä vaativaa analyysityötä. Se tarjoaa uusia teoriaa ja käytäntöä yhdistäviä työkaluja rahoitusalalle ja auttaa varmistamaan työn laatutason tulevaisuudessakin. Certified European...

10 790 € (+ alv) 10 190 € (+ alv)

10 790 € (+ alv)

Lue lisää
Mergers and Acquisitions

30.9.–2.10.2026

Lähiopetus

Aalto-yliopisto Töölö, Helsinki

Englanti

Ohjelma keskittyy yritysjärjestelyihin (M&A) keinona saavuttaa organisaation strategiset tavoitteet, kuten esimerkiksi kasvun lisääminen, tavoittavuus ja tehokkuus tai uusien kyvykkyyksien hankkiminen. Se antaa jäsennetyn kokonaiskuvan...

3 päivää

4 650 € (+ alv) 4 350 € (+ alv)

4 650 € (+ alv)

Lue lisää
Financial Decision-Making

Helmikuu 2027 (3 päivää)

Lähiopetus

Aalto-yliopisto Töölö, Helsinki

Englanti

Saat käsityksen mm. taseesta, tuloslaskelmista ja kassavirtalaskelmista sekä siitä, miten nämä tiedot liittyvät keskeisiin muuttujiin liiketoimintajohdon päätöksenteossa.

3 päivää + ennakko- ja jälkitehtävät

4 650 € (+ alv)

Lue lisää
Fundamentals of Accounting

Arvioitu opiskeluaika n. 27 tuntia

Itsenäisesti suoritettava verkkokurssi

Verkko-oppimisympäristö

Englanti, Suomi

Kustannustehokas ja joustava verkkokurssi talouden perusasioista. Kurssi esittelee kattavat talouden perustiedot sekä rahoittajien että johdon laskentatoimen alueelta. Saat kaiken oleellisen tiedon, mitä jokaisen esimiehen ja asiantuntijan...

200 € (+ alv) 200 € (+ alv) -30 %

200 € (+ alv)

Lue lisää

Milloin vain: Käyttöoikeus 90 päivää tilauspäivästä

Finance for Better Business

Sovitaan yhdessä asiakkaan kanssa

Lähiopetus

Sovitaan yhdessä asiakkaan kanssa

Englanti

Organisaatioille

Ohjelman aikana syvennytään talouden ja laskennan keskeisiin periaatteisiin. Opit tarkastelemaan taloudellisia raportteja, tulkitsemaan keskeisiä taloudellisia mittareita ja tekemään älykkäitä liiketoiminta- ja sijoituspäätöksiä. Koulutus...

3 päivää

Sovitaan yhdessä asiakkaan kanssa

Sijoitusneuvojan tutkinto (APV2)

Ajanvarauksella ympäri vuoden.

Itsenäisesti suoritettava verkkokurssi

Etävalvottu tentti DigiExam-alustalla.

Suomi

Sijoitusneuvojan tutkinto (APV 2) syventää rahoitusmarkkinoiden ja rahoitusinstrumenttien sekä sijoitustoiminnan verotuksen osaamista. Tutkinto on tarkoitettu sijoituspalvelututkinnon jatkotutkinnoksi vaativissa asiantuntijatehtävissä sekä...

770 € (+ alv)

Lue lisää
Talous haltuun virtuaalisesti

Arvioitu opiskeluaika n. 27 tuntia

Itsenäisesti suoritettava verkkokurssi

Verkko-oppimisympäristö

Englanti, Suomi

Kustannustehokas ja joustava verkkokurssi talouden perusasioista. Kurssi esittelee kattavat talouden perustiedot sekä rahoittajien että johdon laskentatoimen alueelta. Saat kaiken oleellisen tiedon, mitä jokaisen esimiehen ja asiantuntijan...

200 € (+ alv) 200 € (+ alv) -30 %

200 € (+ alv)

Lue lisää

Milloin vain: Käyttöoikeus 90 päivää tilauspäivästä

Vakuutustutkinto, VTS®

Useita tenttipäiviä vuodessa

Tentit suoritetaan verkossa tenttiympäristössä

Suomi

Tenttimuotoinen perustutkinto antaa yleiskuvan vakuutusalasta ja vakuutuslajeista. Se perehdyttää vakuuttamisen periaatteisiin, lainsäädäntöön, taloudelliseen merkitykseen, markkinointiin ja sosiaalivakuutukseen.

1 400 € (+ alv)

Lue lisää

Kuukausittain suorituspäivänä

Rahoitusasiantuntijan osaamiskoe 1 asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen parissa toimiville asiantuntijoille

Valitsemanasi ajankohtana

Online-osaamiskoe sähköisellä alustalla

Suomi

Rahoitusasiantuntijan osaamiskoe 1 on tarkoitettu asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen parissa toimiville asiantuntijoille. Se on finanssialalla sekä alan ulkopuolella rahoitustehtävissä toimivien asiantuntijoiden osaamisen...

490 € (+ alv)

Lue lisää
Sijoituspalvelualan APV ESG

Tenttipäivinä. Valitset tenttipäivän tilauksen yhteydessä.

Itsenäisesti suoritettava verkkokurssi

Etävalvottu tentti DigiExam-alustalla.

Suomi

Sijoituspalvelualan APV ESG -tentti on tarkoitettu sijoitusalan asiantuntijoille, jotka haluavat ylläpitää ja laajentaa osaamistaan kestävän rahoituksen saralla. APV ESG -tentin suoritettuasi osaat hahmottaa keskeisiä kestävän rahoituksen...

85 € (+ alv)

Sijoituspalvelututkinto (APV1)

Ajanvarauksella ympäri vuoden.

Itsenäisesti suoritettava verkkokurssi

Etävalvottu tentti DigiExam-alustalla.

Suomi

Sijoituspalvelututkinto luo kattavan yleiskuvan sijoituspalvelualasta. Tutkinto on vaatimuksiltaan monipuolinen ja siinä käydään läpi perusteet kaikilta keskeisiltä osaamisalueilta. Sijoituspalvelututkinto on arvostettu ja alan yritysten...

440 € (+ alv)

Lue lisää
Rahoitusasiantuntijan osaamiskoe 2 asuntovakuudettomien kuluttajaluottojen parissa toimiville asiantuntijoille

Valitsemanasi ajankohtana

Online-osaamiskoe sähköisellä alustalla

Suomi

Rahoitusasiantuntijan osaamiskoe 2 on tarkoitettu asuntovakuudettomien kuluttajaluottojen parissa toimiville asiantuntijoille. Se on finanssialalla sekä alan ulkopuolella rahoitustehtävissä toimivien asiantuntijoiden osaamisen todentaja....

350 € (+ alv)

Lue lisää
Anti-Corruption and Bribery and Promoting Fair Competition

Arvioitu opiskeluaika n. 30 minuuttia

Itsenäisesti suoritettava verkkokurssi

Verkko-oppimisympäristö

Englanti

Tämä verkkokurssi avaa korruption, lahjonnan ja reilun kilpailun merkityksen sekä niiden haitalliset vaikutukset yhteiskunnassa. Opit korruption eri muodot ja tutustut havainnollisiin esimerkkeihin.

100 € (+ alv)

Lue lisää

Milloin vain: Käyttöoikeus 90 päivää tilauspäivästä

APV Arviointi -tentti

Milloin vain ympäri vuoden.

Itsenäisesti suoritettava verkkokurssi

Verkko-oppimisympäristö

Suomi

Sijoituspalvelualan APV Arviointi -tentti on tarkoitettu kaikille sijoitusalan asiantuntijoille jatkuvan osaamisen ylläpidon varmentamiseksi. Suorittamalla tentin vuosittain varmistat, että osaamisesi ja tietosi ovat ajan tasalla.

50 € (+ alv)

Lue lisää
Rahoitusasiantuntijan osaamiskoe 1 vuosiarviointi

Valitsemanasi ajankohtana

Online-osaamiskoe sähköisellä alustalla

Suomi

Rahoitusasiantuntijan osaamiskoe 1 on tarkoitettu asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen parissa toimiville asiantuntijoille. Se on finanssialalla sekä alan ulkopuolella rahoitustehtävissä toimivien asiantuntijoiden osaamisen...

50 € (+ alv)

Lue lisää
Rahoitusasiantuntijan osaamiskoe 2 vuosiarviointi

Valitsemanasi ajankohtana

Online-osaamiskoe sähköisellä alustalla

Suomi

Rahoitusasiantuntijan osaamiskoe 1 on tarkoitettu asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen parissa toimiville asiantuntijoille. Se on finanssialalla sekä alan ulkopuolella rahoitustehtävissä toimivien asiantuntijoiden osaamisen...

50 € (+ alv)

Lue lisää
Yritysrahoituksen asiantuntijan vuosiarviointi

Valitsemanasi ajankohtana

Online-osaamiskoe sähköisellä alustalla

Suomi

Yritysrahoituksen asiantuntijan osaamiskoe on pankkien sekä muiden finanssialalla ja alan ulkopuolella rahoitustehtävissä toimivien asiantuntijoiden osaamisen todentaja. Osaamiskokeen läpäisemällä suorittaja osoittaa tietämyksensä...

50 € (+ alv)

Lue lisää

Tentit ja osaamiskokeet

Tutustu kouluttajiimme

Teemu Malmi

Teemu Malmi toimii laskentatoimen professorina Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa.

Professori Malmin erityisosaamisalueita ovat johtamisjärjestelmät, strategian toimeenpano ja kannattavuuslaskenta. Hänen tutkimuksiaan on julkaistu alan kansainvälisissä lehdissä kuten Journal of Management Control, Management Accounting Research ja European Accounting review.

Malmi opettaa säännöllisesti useissa johdon koulutusohjelmissa ja on toiminut konsulttina useille eri yrityksille muun muassa seuraavilta aloilta: IT, elektroniikka, energia, rahoitus, elintarvike, terveydenhuolto, media, metalli, liikenne/kuljetus. Hänellä on myös kokemusta julkisella sektorilla työskentelystä, kuten ministeriöistä, kunnista ja sairaaloista.

Teemu Malmilla on kauppatieteiden tohtorin tutkinto Helsingin kauppakorkeakoulusta.

Seppo Ikäheimo

Seppo Ikäheimo on professori Aalto-yliopistossa.

Hänen asiantuntemusalueitaan ovat muun muassa Corporate governance, hallitustyö ja pankkisääntely.

Vesa Puttonen

Vesa Puttonen on suomalainen taloustieteilijä ja rahoituksen professori Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. 

Hän on yksi Suomen tunnetuimmista sijoitus- ja rahoitusmarkkinoiden asiantuntijoista.

Puttonen on työskennellyt Turun kauppakorkeakoulussa ja Suomen Akatemiassa. Lisäksi hän on ollut vieraileva tutkija New Yorkin yliopistossa, Stern Business Schoolissa (USA) ja Esade Business Schoolissa (Espanja).

Professori Puttonen on julkaissut useita kirjoja ja artikkeleita strategisesta rahoituksesta, riskienhallinnasta ja käyttäytymisrahoituksesta. Hänen julkaisujaan on ilmestynyt muun muassa Financial Analysts Journalissa, Financial Managementissa, Journal of Banking and Financessa, Management Sciencessa, Journal of Asset Managementissa ja Journal of Financial Services Marketingissa. 

Mirel Leino-Haltia

Mirel Leino-Haltia on työelämäprofessori Aalto-yliopistossa. Hän on myös kokenut hallitustyön ammattilainen ja toiminut myös hallituksen puheenjohtajana sekä tarkastusvaliokunnan puheenjohtajana.

Hänen erityisen kiinnostuksen kohteitaan ovat muun muassa yrityksen hallinto, ESG ja vastuullisuus, riskienhallinta sekä finanssipalveluiden sääntely ja compliance. 

Sami Torstila

Sami Torstila on rahoituksen professori ja vuosina 2014–2016 rahoituksen laitoksen johtaja Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa.  Hän on erikoistunut yritysrahoitukseen ja yrityskauppoihin.

Torstila on myös  liikkeenjohdon konsulttiyhtiö NAG Groupin osakas ja toimii erityisesti yritysjärjestelyihin ja portfoliostrategiaan liittyvissä projekteissa. Professori Torstila on Nasdaq Helsingin kurinpitolautakunnan ja Helsingin kaupungin tasehallintakomitean jäsen.

Vuosina 2009–2010, 2016–2017 ja 2023–2024 hän toimi vierailevana tutkijana Haas School of Businessissa, UC Berkeleyssä, ja vuosina 1996–1997 analyytikkona Goldman Sachs-investointipankissa Lontoossa. Goldmanilla hän työskenteli yrityskauppojen ja listautumisantien parissa.

Sami Torstila suoritti kauppatieteiden tohtorin tutkinnon (rahoitus) vuonna 2000 ja  kauppatieteiden maisterin tutkinnon (rahoitus) vuonna 1996, molemmat Helsingin kauppakorkeakoulussa. Hän on myös oikeustieteen maisteri vuodelta 1999 Helsingin yliopistosta.

Emilia Bunea

Emilia Bunea on johtamiskouluttaja ja koulutusteknologiayrittäjä. Hänellä on kahden vuosikymmenen kokemus maailmanlaajuisista rahoitusalan yrityksistä ylimmän johdon tehtävistä.

Vuonna 2021 Bunea kirjoitti ja tuotti "Crossroads Life", maailman ensimmäisen elokuvallisen ja tositapahtumiin perustuvan johtamiseen liittyvän elokuvan. Elokuva on saanut useita elokuvapalkintoja, mukaan lukien IndieFestin huippupalkinnon, Haagin kansainvälisen elokuvafestivaalin erikoistuomariston palkinnon ja Helsingin kansainvälisen opetuselokuvafestivaalin parhaan yrityselokuvan palkinnon.

Hänen akateemisia kiinnostuksen kohteita ovat ”serious leisure" (vakavan vapaa-ajan) rooli johtamisidentiteetin kehittämisessä. Hän on kirjoittanut useita tieteellisiä artikkeleita aiheesta ja piti laajalti arvostetun TED-puheen London Business Schoolissa. Hän on luennoinut johtamiseen liittyvistä aiheista useassa eri maassa.

Emilia Bunealla on Non-Executive Director Diploma Financial Timesin Board Director -ohjelmasta ja hän on CFA:n peruskirjan haltija. Hän suoritti tohtorin tutkinnon Vrije Universiteit Amsterdamissa vuonna 2020.

Matti Suominen

Matti Suominen toimii rahoituksen professorina Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa.

Suomisen erikoistumisalueita ovat rahoitusmarkkinoiden informaatiojärjestelmät, markkinoiden mikrorakenteet ja yritysrahoitus.

Suominen on työskennellyt myös konsulttina McKinseyn yritysrahoitusyksikössä sekä johtavana optioiden ja futuurien välittäjänä suomen markkinoilla. Vuosina 1997–2006 hän toimi INSEADissa apulaisprofessorina ja dosenttina. Tämän jälkeenkin Suominen on toiminut aina vuoteen 2015 saakka INSEADin vierailevana professorina.

Suominen toimii aktiivisesti sekä erilaisten rahoitusinstituuttien johdon konsulttina että kouluttajana ympäri maailman. Hän on kouluttanut MBA- ja tohtorinkoulutusohjelmissa sekä erilaisissa yritysjohdolle suunnatuissa ohjelmissa.

Matti Suominen suoritti rahoitustieteen tohtorintutkinnon vuonna 1997 Pennsylvanian yliopistossa, jossa hän on myös työskennellyt vierailevana professorina.

Kirjat ja e-kirjat

Tarjoamme laadukkaita kirjoja finanssialan opiskelijoille ja ammattilaisille. Ne auttavat lukijoita kehittämään ymmärrystään ja taitojaan erityisesti vakuutusliiketoiminnan alalla.

Ota meihin yhteyttä

Jukka Nordlund

Program Director 010 837 3822 jukka.nordlund@aaltoee.fi

Jasu Kuurila

Relationship Manager 010 837 3739 jasu.kuurila@aaltoee.fi

Tilaa Aalto Leaders' Insight -uutiskirjeTilaa uutiskirje

Aalto Leaders' Insight -uutiskirjeessä saat ajankohtaisimmat Aalto Leaders' Insight -sisällöt, kutsuja avoimiin tapahtumiimme ja webinaareihin, tiedon tulevista valmennus- ja koulutusohjelmista sekä ennakkoilmoittautujan eduista.

Annan Aalto University Executive Education Oy:lle luvan käyttää yhteystietojani markkinoinnissa, esimerkiksi tiedottaakseen sähköpostitse koulutusohjelmatarjonnasta tai lähettääkseen kutsuja tapahtumiin. Voin päättää milloin tahansa, etten enää halua yhteydenottoja. Katso tietosuojapolitiikka

Kilpailukykyä osaamisen syventämisestä – Taloushallinnon ammattilaisten koulutukset

Tarjoamme kattavan valikoiman taloushallinnon koulutus- ja valmennusratkaisuja niin talousjohtajille kuin muillekin taloushallinnon asiantuntijoille, kuten business controllereille, talousanalyytikoille sekä organisaation eri tasoilla työskenteleville muille avainhenkilöille, joiden rooli edellyttää vahvaa talousosaamista. Valmennuksemme auttavat osallistujia modernisoimaan organisaationsa taloushallinnon toimintoja vastaamaan tulevaisuuden nopeasti muuttuvia vaatimuksia sekä kehittämään omaa osaamistaan kohti aiempaa strategisempaa ja vaikutusvaltaisempaa roolia liiketoimintajohdon luotettavana kumppanina.

Varmuutta päätöksentekoon – Talousosaaminen liiketoiminnan ytimessä

Liiketoiminnoista vastaavien johtajien on ensiarvoisen tärkeää tuntea yritystalouden perusperiaatteet ja keskeisimmät sovellukset voidakseen tehdä perusteltuja ja vaikuttavia päätöksiä esimerkiksi merkittäviin investointeihin tai strategiseen hinnoitteluun liittyvissä kysymyksissä. Vahva talouden peruslukutaito ja olennaisten avainlukujen tehokas hyödyntäminen näyttelevät ratkaisevaa roolia myös organisaation toiminnan strategisessa suunnittelussa sekä liiketoiminnan tulevaisuuden realististen vaihtoehtojen arvioinnissa ja kestävien menestystekijöiden selkeässä määrittelyssä. Lue lisää taloushallinnon merkityksestä organisaation menestykselle.