Aalto-yliopisto on noussut sijalle 54 arvostetun talouslehti Financial Timesin vuotuisessa avoimia liikkeenjohdon koulutuksia arvioivassa vertailussa. Näitä koulutuksia tuottaa yliopiston omistama Aalto University Executive Education and Professional Development (Aalto EE). Nousua viimevuotiseen vertailuun on kahdeksan sijaa.
"Olemme kehittäneet avoimien johdon koulutusohjelmiemme portfoliota järjestelmällisesti vastaamaan muuttuvan liiketoimintaympäristön tarpeita. Tämä näkyy muun muassa tekoälyn ja kestävän kehityksen teemojen integroimisena ohjelmiin sekä oppimismenetelmien uudistamisena vaikuttavien tulosten saavuttamiseksi”, Aalto EE:n johtamisohjelmista vastaava liiketoimintajohtaja Mari Rauhala sanoo.
Yrityksille räätälöityjen koulutusten liiketoiminta kasvaa
Financial Timesin vertailu on kaksiosainen. Avoimia koulutuksia tarjoavia kouluja on mukana 90. Räätälöityjä koulutuksia tarjoavia bisneskouluja on mukana puolestaan 100. Molempiin vertailuihin otettiin tänä vuonna aikaisempaa enemmän kouluja.
Avoimien ohjelmien lisäksi Aalto EE tarjoaa yrityksille räätälöityjä koulutuksia. Tänä vuonna räätälöityjä koulutuksia arvioivassa vertailussa Aalto sijoittui sijalle 38 maailmanlaajuisesti.
“Räätälöityjen ohjelmien liiketoiminta on kasvanut merkittävästi. Kasvu on yksi vertailuissa käytetyistä kriteereistä. Tämä osoittaa, että yrityksillä on kasvava tarve ja halu panostaa erityisesti räätälöityihin koulutuksiin", Mari Rauhala toteaa.
Sijoittumisesta Financial Timesin vuotuisessa vertailussa käydään kovaa kilpailua. Tulokset perustuvat asiakaskyselyihin sekä oppilaitosten tarjoamiin tietoihin. Niissä huomioidaan koulutusten eri osa-alueita, joita painotetaan lopullisen sijoituksen määrittelyssä eri tavoin.
Avointen koulutusten ykkönen on tänä vuonna brittiläinen London Business School. Räätälöityjen koulutusten kärkisijalle nousi puolestaan italialainen SDA Bocconi School of Management.
Yhteydenotot
Tom Lindholm
Toimitusjohtaja, Aalto University Executive Education Oy
Head of Lifewide Learning, Aalto-yliopisto
Puh. 0500 474746
tom.lindholm@aaltoee.fi
Aalto University Executive Education and Professional Development
Aalto University Executive Education and Professional Development (Aalto EE) tarjoaa vaikuttavia liikkeenjohdon ja asiantuntijoiden valmennus-, koulutus- ja kehittämispalveluita. Aalto EE yhdistää laaja-alaisesti käytännön osaamisen sekä Aalto-yliopiston uusimman tutkimustiedon. Toimimme elämänlaajuisen oppimisen alustana liikkeenjohdolle ja asiantuntijoille heidän uransa eri vaiheissa, sekä organisaatioiden strategisena kumppanina mahdollistaen uudistumisen nopeasti muuttuvassa liiketoimintaympäristössä. Koulutusohjelmamme antavat konkreettisia ratkaisuja, älyllistä pääomaa ja ammatillista etumatkaa niin yksilöille kuin organisaatioille.
Aalto EE:llä on kolme tukikohtaa: kaksi Suomessa ja yksi Singaporessa. Suomen ja Singaporen lisäksi tarjoamme ohjelmia kansainvälisesti. Osana Aalto-yliopistoa Aalto EE:llä on kolme arvostetuinta yliopistomaailman laatuakkreditointia: AACSB, AMBA ja EQUIS. Kuulumme näin ollen maailman instituutioista koostuvaan yhden prosentin parhaimmistoon.
